T.T. Toholammilta "taipuu muttei murru"

Tapani Purontaka on kiertänyt tanssilavoja jo yli kolmekymmentä vuotta. Iskelmälaulajien B-kaartilaiseksi itsensä luokitteleva Purontaka on väsymättömällä työllään luonut nimestään brändin, johon luotetaan. Vaikka välillä on usko hiipunut ja porvarillisempi elämä kotikunnassa Toholammilla houkutellut, ei Purontaka ole luovuttanut. Uraa ei katkaissut edes tuhoisa kolari, jossa meinasi lähteä henki.

Purontaka on saapunut Helsinkiin aamujunalla Kokkolasta, missä hän on asunut jo kaksikymmentä vuotta. On keskiviikko ja tämän illan keikka on Vanhan kellarissa. Yöllä pitää ajaa takaisin Pohjanmaalle, seuraavan päivän keikka on Seinäjoella. Yleensä laulaja ajaa itse keikkabussia, vaikka pitkillä matkoilla onnettomuudessa vaurioitunut lonkka meinaa vihoitella. Pistokeikat ovat kuitenkin osa toimenkuvaa. Niitäkin on tehtävä, että pysyy ihmisten mielessä. ”Ajattelen yrittäjävetoisesti ja se on vahvistunut vuosien myötä. Jos ajattelen pitkän välimatkan keikkoja vain pistokeikkoina, minua ei näy tietyissä kaupungeissa milloinkaan. Se tarkoittaa sitä, ettei viidakkorumpu soi ja minua nähdään aina vain vähemmän missään”, selittää Purontaka vahvalla Pohjanmaan murteellaan.

Keikkamäärä on vakiintunut noin 75–90 keikan vuositasolle. Ennen onnettomuutta keikkoja oli parhaimpina vuosina 1990-luvun lopulla jopa yli 200. Purontaka haluaa kuitenkin työllistää bändinsä ja taata toiminnan jatkuvuuden. Taloudellisesti huonompaa tiistai-illan keikkaa kompensoi rahakkaampi lauantai-illan keikka, ja pistokeikkaa Helsingissä tukku keikkoja Keski-Suomessa. Bändin muista jäsenistä kaksi asuu Jyväskylässä, yksi Oulaisissa ja yksi Kokkolassa, mikä osaltaan kompensoi matkustamista. Kokkolasta on pitkä matka moneen keikkapaikkaan, Jyväskylästä ei. Tosin muun bändin keski-ikä on reilusti alle kolmenkympin, eikä kilometrit vielä nuoria musikantteja paina. ”Pyrimme käymään tasaisesti niin monessa kaupungissa kuin se on mahdollista, tosin pääsääntöisesti keikat ovat Jyväskylän pohjoispuolella. Pääkaupunkiseudulla pitää kuitenkin näyttäytyä kolmisen kertaa vuodessa, kun täällä on ihmisiä.”

Purontaka muistelee haikeana tanssilavakulttuurin kultavuosia, silloin kun eri järjestötaloja oli Toholampillakin viisi. ”Työväenyhdistys antoi ilmaiseksi oman talonsa missä saimme harjoitella. Lämmityksenkin hoitivat. Siihen aikaan joka kylässä ja joka notkelmassa oli joku nuorisoseuran- tai työväentalo. Se tuntuu tänä päivänä käsittämättömältä”, naurahtaa Purontaka.

Tanssilavakulttuurin muutenkin hiipuessa ovat keikat pääasiassa ravintoloissa ja viihdekeskuksissa. ”Syksyn mittaan ravintolakeikat lisääntyy. Nykyään on viihdekeskuksia, joissa on toimintaa lähes läpi vuoden sydäntalvea lukuunottamatta. Laivakeikkoja tehtiin aktiiviaikoina valtava määrä. Niitä ei ole nyt muutamaan vuoteen tehty. Ravintolat ovat ensisijainen työllistäjä lukumäärällisesti.”

Hengellisistä lauluista Sex Pistolsiin


Pohjanmaalla on vahvat körttiläiset perinteet. Purontakakin aloitti laulamisen kirkkokuorossa ja seurakunnan tilaisuuksissa. Niihin hänet houkutteli lahjakkuuden huomannut kansakoulunopettaja. ”Opettaja otti minut koulussa erityissyyniin. Iltaisin koulussa laulatti minua ja säesti harmonilla. Hän oli hengellinen ihminen ja halusi minua mukaan seurankuntatoimintaan.”

Ohessa hän opiskeli konservatoriolla baritonitorvea ja soitti Osmo Jämsän soittokunnassa. Sitten tuli murrosikä ja Sex Pistols. Bändihommat täytyi tietenkin aloittaa ja Purontaka päätyi basson varteen. Kuorotaustan vuoksi myös laulajanpesti lankesi hänelle. ”Oli täyttä tuskaa koska minulla oli äänenmurros. Laulaminen tuntui niin erilaiselta kuin kuorolaulaminen. Se tontti täytyi kuitenkin ottaa, ei ollut vaihtoehtoja. Muut eivät halunneet laulaa. Sehän on ongelmana edelleenkin ja monet bändit jäävät usein yhden tai kahden laulajan varaan. On harvinaista, että kaikki laulaa ja hyvin vielä”, sanoo Purontaka.

Ohjelmisto koostui ensin punkista, mutta pian mukaan tulivat rock-musiikin jättiläiset Rolling Stones ja CCR. Basson soittaminen ja laulaminen tuntui mahdottomalta yhtälöltä. Pian tulosta alkoi syntyä, eikä aikaakaan kun Tanssiorkesteri Sympatia löysi itsensä ravintolan lavalta. ”Kalle Oravala opetti meidän bändiä kansanopistossa. Hän sanoi, että ’eikö markan raha kelpaa? Olisi työmaata kun treenaatte ohjelmiston.’ Siitä me innostuttiin ja ruvettiin treenaamaan kevyempää puolta. Kierrettiin myös maakunnassa ihan rokkikeikoillakin, mutta eihän niistä mitään rahaa saanut niin siirryttiin ravintolamiljööseen. Se tuntui oudolta kun oltiin silloin vasta 16-vuotiaita.”

Vaikka musiikinopinnot konservatoriossa jäivät ravintolakeikkojen myötä kesken, eivät teoriaopinnot menneet hukkaan. ”Sen verran osaan nuotteja vieläkin, että niistä on apua. Soittamisen olen opetellut enimmäkseen korvakuulolta, mutta nuotit ovat olleet aina hyvänä apuna. Niistä on voinut tsekata onko oikeilla jäljillä lainkaan”, sanoo Purontaka. Niin nuotinlukutaitoa kuin korvakuulolta soittamista hän pitää pitää tärkeänä. Kumpikin tukee toista. ”Olen nähnyt paljon soittajia matkan varrella ja huomannut, että jos osaa molemmat niin se on valtava rikkaus. Sillä pääsee pitkälle. Jos lukee vain nuotteja, mutta sitten ei korvakuulolta taitu mikään, niin tie nousee äkkiä pystyyn. Joku helppo kolmen soinnun biisi saattaa tuottaa ongelmia. Tosin nykypäivän muusikot ovat monitaitoisia. Minunkin bändin pojat opiskelevat ammattikorkeakoulussa ja osa opettaa. Tämmöisten ammattilaisten kanssa on erittäin mukava toimia. Omassa nuoruudessa se oli aivan toisenlaista jauhamista”, nauraa Purontaka.

Vikke Maunulan Orkesteri


Yksi henkilö, jota Purontaka arvostaa suuresti ja joka on kulkenut alusta asti rinnalla on Ari Hylkilä, kosketinsoittaja, kitaristi ja lauluntekijä. ”Ari asui joen toisella rannalla ja kävimme samaa koulua. Meillä on aina ollut sama taajuus musiikkiin.”

Hylkilän kanssa Purontaka hioi stemmalauluja. Ohjelmistossa oli Mattia & Teppoa ja Joukoa & Kostia. Vuonna 1981 pojat saivat astua miesten saappaisiin. Vikke Maunulan Orkesteri, joka oli siihen aikaan maakunnan kovimpia tanssiorkertereita, oli juuri menettänyt basisti-laulajan ja kitaristin. ”Mehän sovittiin siihen kuin nenä päähän kun me hoidimme juuri niitä hommia. Se tuntui hienolta kun bändillä oli iso hieno PA ja oma keikkabussi. Bändi sai meistäkin uutta virtaa ja meille sysättiin vastuuta. Minut pistettiin keikkamyyjäksi vaikka meillä ei ollut edes puhelinta. Hylkilän Arin kotona oli puhelin ja sain luvan käydä siellä soittamassa keikkoja. Minulla oli kataloogi mihin soittaa. Aika usein se oli sitä että ’soita ensi viikolla uudestaan’. Meille tarjoutui säestyskeikkoja jopa Lappia myöten. Useampaakin kertaan säestettiin Reijo Kalliota, hänellä oli silloin hitit Yksinäinen ja Viikonloppuisä. Ne olivat haastavia tilanteita”, muistelee Purontaka.

Ammattilaisuus ja liitto


Vuonna 1984–85 kaverukset rupesivat haikailemaan omaa bändiä. Omien biisien tekokin kiinnosti. Aikakausi oli muuttunut ja haitari tuntui vanhanaikaiselta sen päivän iskelmään. ”Tuntui, että pitää mennä eteenpäin. Olin lähtenyt punkista, mutta palannutkin lähtöruutuun. Se oli aivan huttua mitä me tehtiin, vanhan tanssimusiikin tangot, valssit, masurkat, polkat, jenkat humpat – minä lauloin niitä kaikkia. Me haluttiin iskelmällisempää ja nuorekkaampaa linjaa. Ilmoitettiin hanuristille, että me jatketaan kvartettina ilman haitaria. Olin aina vaatinut että keikkajulisteissa luki Vikke Maunulan orkesteri solistinaan Tapani Purontaka. Siitä oli luontevaa jatkaa ja meidän bändin nimi tuli Tapsa Purontaka Team.”

Kiihtyvä keikkatahti vaikutti myös päivätyöpaikkaan. Purontaka oli päivätöissä Valion tehtaaalla juustontekijänä. ”Työnantaja valitti että olen vaihtanut niin paljon työvuoroja, että kannattaisi miettiä kumpi on päätyö. Olin vähän arka, että uskallanko lähteä kun minulla oli vakituinen työpaikka ja vakituinen ihmissuhde. Työkaverit kannustivat, että kyllä sinä aina juustontekijäksi pääset. Sillä tiellä ollaan”, toteaa Purontaka.

Keikkaa riitti hyvin vuosiksi. Purontaka perusti 1990-luvun alussa ohjelmatoimiston, jossa oli DJ:tä ja bändejäkin. Sitten tuli lama ja keikat alkoivat vähenemään. Laman alkaessa ison paletin hallitseminen osoittautui haastavaksi ja kvartetin työllistäminen alkoi olla vaikeaa. ”Minulla ei koskaan ole ollut trioa, vaan kvartetti on aina ollut ehdoton minimi bändikoko. Minulla on aina ollut semmoinen kunnianhimo, kaikella kunnioituksella pienempiä bändejä kohtaan”, sanoo Purontaka.

Heikkoina aikoina tulot eivät enää riittäneet perheen elättämiseen. Muutto Kokkolaan ja omakotitalon hankkiminen loivat omat paineensa. ”Onneksi olin etujärjestössä, Muusikkojen liitossa. Olin kuulunut Elintarvike työläisten liittoon, mutta sisäinen vaihdos oli jo silloin mahdollista. Muistan saaneeni Muusikkojen liitosta korvauksia kun oli sitä kaikista huonointa aikaa.”

Oman levyn tekeminen siinsi kuitenkin mielessä. Ensimmäinen omakustannekasetti oli jo tehty pankkilainalla. Se oli nimeltään Orpo Sydän. Ensimmäinen kiinnitys levy-yhtiöön oli Krisse Johanssonin CAJ Music, joka tuotti bändin kaksi sinkkua. ”Ne soivat radiossa aivan hyvin. Ne olivat hyviä aikoja. Me soitettiin paljon viittä kuutta iltaa viikossa. Me oltiin kapakkabändi ja elettiin sillä hyvin. Säestettiin paljon kovia nimiä, vaihtelevalla menestyksellä, se sanottakoon. Välillä meni päin prinkkalaa, mutta välillä hyvin. Ne olivat hyviä työtilaisuuksia”, muistelee Purontaka.

Topi Sorsakoski ja levylaulajan ura


Yksi näistä artisteista oli Topi Sorsakoski. ”Topi halusi tehdä enemmän keikkaa kuin Agents teki. Olimme samassa ohjelmatoimistossa Topin kanssa ja meiltä kysyttiin haluammeko lähteä Topin taustabändiksi. Se oli ilon puhelu. Treenattiin pilkun tarkalleen levyiltä Agentsin biisit. Kierrettiin sitten pitkin poikin pääsääntöisesti Jyväskylän pohjoispuolella. Vuosien 1990–94 välillä tehtiin muutama tämmöinen rundi. Siinä ohessa nälkä kasvoi omaa levyttämistä kohtaan. Katsoin sieltä takarivistä, että olisi mukava seisoa edessäkin. Topin bändissä työskentely oli erittäin opettavaista aikaa, minun musiikin ammattikouluni”, sanoo Purontaka.

Pitkäsoiton tekeminen ei kuitenkaan ollut niin mutkatonta. ”Tehtiin Puumalaisen Ekin Basebeat-yhtiölle tehtiin pari singleä ja Kuuma 60-luku -kokoelmalle joku uudelleenlämmitys.” Siinä vaiheessa nimikin vaihtui pitkään ollut nimi Tapsa Purontaka Team. ”Puumalaisen Eki sanoi, että tuo nimi kuulostaa niin takametsien humppamieheltä. Pelkkä T.T. Purontaka kuulostaisi trendikkäämmältä. Se nimi on seurannut minua aina näihin päiviin saakka.”

”Yhteistyö Basebeatin kanssa ei kuitenkaan johtanut pitkäsoittoon. Meillä oli kannet, masteri ja valokuvat, kaikki valmiina. Kävin sitten koputtelemassa Helsingissä eri levy-yhtiöt läpi. Yksi niistä oli Emi, jonka tuottajana oli Neumann. Hän ihaili, että hyvin ’sää kundi laulat mutta palataan asiaan’”, kertoo Purontaka. Sopimusta ei tuntunut syntyvän, kunnes soittokaveri antoi vihjeen espoolaisesta Olarin Musiikista. Sen pomo Timo Närväinen halusi julkaista levyn.

Siinä vaiheessa Purontaka kävi kamppailua itsensä kanssa, kolmenkympin kriisi painoi päälle. Muusikon ammatti tuntui epävarmalta työpaikalta ja paineet perheenisänä ja viihdetaiteilijana tuntuivat ylivoimaisilta. Levykin oli tehty velkarahalla (josta Purontaka maksoi viimeisen lainaerän vasta viime kesänä). Lopetuspäätös oli vahvana mielessä. ”Silloisessa bändissä tuli miehistönvaihdoksia, ja kaikki tuntui menevän hankalaksi. Toki Topinkin taustalla oli työpaikka, mutta toisaalta halusin kokeilla kestääkö omat siivet. Se oli niin häilyvää aikaa. Oli lama ja minulla oli epävarmuus etten itsekään tiennyt mitä kannattaa tehdä. Taisteluväsymystä kai. Sain levy-yhtiöstä käskyn, ettei nyt saa lopettaa vaan pitää keskittyä levyyn, tehdä keikkaa ja pitää bändi pystyssä. Oikeastaan se sai minut pitämään pääni enkä lopettanut.”

Vie minut uniin -debyytti sai hyvän vastaanoton. Levyltä poimitut singlet soivat radiossa, joka taas poiki valtakunnallisen TV-esiintymisen. Purontaka kasasi uuden bändin, jossa keskittyi täysin solistin hommiin. Sen koomin häntä ei keikoilla ole basson varressa nähtykään. Bändissä oli itseoikeutetusti myös vanha taistelukaveri Hylkilä. ”Sain toimeksiannon, että heti perään piti tehdä seuraava levy. Hylkilän Ari oli siinä levyssä pääarkkitehti”, kertoo Purontaka.

Ei hittejä vaan suosikkilauluja


Seuraava levy, Tähtitaivas, teki Purontaasta koko Suomen artistin. Tähtitaivas, tähtisilmät oli oli levyn hitti. ”Se oli minulle merkittävä biisi. Tuli TV-esiintymisiä ja sitä myötä valtava piikki levymyyntiin. En ole omasta mielestä ikinä tehnyt hittibiisejä, vaan olen aina kutsunut niitä suosikkilauluiksi. Ne on ajatuksella tehty. Lauluissani on aina jokin sanoma, sielu ja sydän – ihan oikeasti. On aina ollut ja tulee olemaan niin kauan kuin niitä tehdään.”

Toisen levyn myötä vahvistui myös yhteistyö Kari Sallin kanssa. Sallin kynästä on lähtöisin lukemattomat suositut iskelmät. Hän on myös mies Bye bye baby -Euroviisuhitin takaa. Hänen merkitys Purontaan hovituottajan ja -biisintekijän roolissa on siitä lähtien ollut merkittävä. Salliin Purontaka tutustui jo ensimmäistä levyn tehdessä. Salli toimi silloin äänittäjänä. Toisella levyllä hän oli jo tuottajana. ”Teimme eka levyn Rami Hammarin studiossa Kokkolassa. Hammar, joka menestyi Syksyn Sävelessä kitarabiiseillään, myi studionsa ja lähti pohjoiseen kaivamaan kultaa. Studion osti Kari Salli, joka muutti Turusta kotiseudulleen. Studion avajaisissa tutustuttiin ja todettiin, että jatketaan yhteistyötä. Hänen osuutensa onkin kasvanut vuosien varrella merkittävästi.”

Sallin kynästä on lähtöisin lukuisat Purontaan kappaleet. Myös Hylkilä on vastuussa monista lauluista. Yhdessä miehet muodostavat demokraattisen tiimin. ”Kuuntelemme demoja yhdessä ja esittelemme biisejä toisillemme. Kari ja Ari esittelvät omia biisejään ja minä muiden tekemiä biisejä. Hyvin demokraattisesti päätämme asioista. Meillä on ollut semmoinen sanomaton sopimus, ettei satuteta ketään vaan suhtaudutaan aina kunnioituksella toisen biisejä kohtaan. Kun minua on laulatettu niin siihenkin on aina suhtauduttu hyvin ammattitaidolla. Ei äänitystilanteissa ole tarvinnut nähdä punaista eivätkä ovet ole paukkuneet puolin eikä toisin. Kari tietenkin sen tuottamisen ja sovitusteknilliset asiat viime kädessä on päättänyt. Tempot, sävellajit ja tyyliseikat tietenkin mietitään yhdessä biisi kerrallaan, ennen kuin biisit saavat oman muotonsa. Levyille tahdotaan vain parasta ja mikä tuolle Tapsalle sopii. Näkökulma on artistilähtöinen ja halutaan, että levy on mahdollisimman hyvä. Olen yrittänyt tuoda aina omaa näkemystäni ja pojat ovat kunnioittaneet sitä. Tämä kuitenkin kulminoituu minuun ja minulla on suurimmat paineet. Minulla on keikkalavoilta pitkä kokemus mikä sopii jalan alle ja mikä ei.”

Purontaka sanoo, ettei ole koskaan kalastellut hittejä, vaan pyrkinyt aina löytämään itselleen sopivia lauluja. ”Sovitukset on joskus hyvinkin omaperäisiä ja ne kulkevat biisien ehdoilla. Emme ole halunneet tehdä väkisten mitään tyyliä. Nykyään täytyy aina ottaa huomioon mihinkäs sitä musiikkia oikein tehdään. Mikä on kohderyhmä. Paljon ollaan mietitty tämmöisiä. En ole mikään city-artisti. Pitää lähteä siitä, että se minun linja on hyvin maanläheistä ja musiikki tukee sitä. Kun pähkäillään näitä leirinuotioversioita, joutuu miettimään sitäkin, että pitääkö tässä nyt ajatella puhtaasti radioita. Nykyään on pakko ajatella niitäkin. Aikaisemmin ajateltiin vain puhtaasti sitä biisiä eikä laskelmoitu mitään. Vihaan vieläkin sitä laskelmointi-sanaa.”

Palanen menestystä ja äkkistoppi


Tähtitaivaan myötä alkoivat ohjelmatoimistot kiinnostumaan ja Purontaka teki sopimuksen ylivieskalaisen ohjelmatoimisto Pohjoisartistit Oy:n kanssa. Se oli merkittävä muutos, koska siihen asti Purontaalla oli ollut aina kaikki langat omissa käsissään. Levy-yhtiö vaihtui Warneriin, Timo Lindströmin siipien suojaan. Warnenin kanssa solmittu sopimus kesti kolmen levyn verran aina vuonna 2000 ilmestyneeseen Ciao Isabelle -albumiin asti.

Vuosituhannen loppu menikin varsin nousujohteisesti kunnes tuli suvantovaihe. ”Meillä oli kovat odotukset mutta se ei vain napannut. Se on ainoa levy joka on tehty pääosin Helsingissä, Milbrook-studiolla. Muusikot olivat maan huippuja. Aika oli kuitenkin muuttunut, eikä menestystä tullut”, toteaa Purontaka.

Keikkaa riitti, vaikka levyt eivät myyneetkään entiseen tahtiin. Purontaka meni takaisin Olarin Musiikin talliin. Seuraava levy, Rakkaus ei saa luovuttaa, ilmestyi vuonna 2002. Levy tehtiin jälleen täysin Kari Sallin ohjaksissa Kokkolassa.

Tilanne näytti jälleen hyvältä kunnes kaikkeen tuli äkkistoppi. Purontaka joutui pahaan auto-onnettomuuteen. ”Tultiin 19. heinäkuuta aamuyöllä viideltä keikalta Keiteleeltä. Vain 16 kilometriä oli jäljellä ja meitä oli autossa enää vain kaksi: minä ja kuski. Nukahdin hieman ennen kuskia, pää jalkojen välissä. Auto oli rekisteröity asuntoautoksi eikä vänkärin paikalla tarvinnut lakisääteisesti käyttää turvavyötä. Auto ajautui loivassa kaarteessa siltarumpuun. Kuskilla oli turvavyö, hänelle ei käynyt juuri muuta kuin mustelmia ja tietenkin mitä henkisiä vaurioita jäi. Auto meni lunastuskuntoon ja kaikki tavarat öljypäniköitä myöten lensi pääni yli pellolle.”

”En muista kuin sen hetken kun syljin verta ja hampaita, ajattelin että onko tämä pahaa unta. Palokunta työskenteli pitkään että saivat minut irrotettua autosta. Silloittivat niskan. Lonkka oli repeytynyt irti.”

Purontaka vietiin ensiapuun Kokkolaan missä ommeltiin alahuuli kiinni. Rintalasta, nenä ja leuka oli murtunut. Sitten hänet siirrettiin ambulanssilla OUKsiin teho-osastolle, missä tehtiin kaksi isompaa leikkausta. Se oli vasta alkua. Laulajan ura oli vaarassa. ”Silloitus kesti useita kuukausia. Hampaat tehtiin uusiksi ja korjauksia ja säätöä jouduttiin tekemään että pystyin laulamaan. Onneksi oli ammatti-ihmiset kasaamassa kuntoon. Jonkun verran haittaa se, että alahuuleni on 2,5 centtimetrin pituudelta tunnoton. Sieltä meni hermoradat niin poikki. Se tuotti ensin ongelmia artikulaation kannalta, ja tietysti tottuminen hammasproteesiin. Tsekattiin ensin bändin kanssa ja sitten studiossa, että tuleeko tästä yhtään mitään.”

Henkiseen toipumiseen auttoivat fanien kannustus. Se antoi Purontaalle voimaa jatkaa kaikista vaikeuksista huolimatta. ”Semmoinen pohjalainen jääräpäisyys auttoi, että ei perkele, nyt en anna periksi. Oli tärkeää, että sain heti teho-osastolle puheluita, korusähkeitä, kaikenlaisia viestejä, kortteja, kirjeitä... ’Älä luovuta! Tule takaisin’, oli fanien vankkumaton viesti. Kotonakin heitä kävi moikkaamassa, vaikka olin petikunnossa. Heti kun sain hampaat ja itseni kuntoon palasin töihin.”

Seuraava levy tehtiin vuonna 2005. Ensimmäiset keikat Purontaka teki niin, ettei hän halunnut näyttää yleisölle todellista kuntoaan. Hän jätti kepit vahvistimen taakse ja nojasi mikkitelineeseen. Lähes vuoden mittainen keikkatauko kuitenkin romahdutti pysyvästi keikkojen määrän puoleen.

Kohti uutta vuosikymmentä


Tasaisesta suosiosta keikkalavoilla nauttiva Purontaka ei aio kuitenkaan luovuttaa. Työn alla on myös musiikki-dvd ja kokoelmalevy. Uusi studiolevykin ilmestyy kun aika on kypsä. ”Kuten sanoin, että koen olevani B-kaartiin kuuluva artisti. Silloin ei ole mitään järkeä tehdä joulumarkkinoille levyä. Ne ovat pääasiassa tv-kampanjalevyjä. Ei minulla ole semmoiseen mahdollisuuksia.”

Levyjen myynti on ollut tasaista. Edelin tehokkaiden jakelukanavien kautta Purontaankin levyt löytyvät kaikista suurimmista marketeista. ”Ongelmana myyntiorganisaatiossa on se, että vaikka levyt menisivätkin kaupaksi ei lisätilausta jostain syystä tehdä. En tiedä mistä se johtuu. Se hylly ei enää täyty siitä P:n kohdalta”, nauraa Purontaka.

Keikoilla levyjen myynti ei ole bisnes sekään. ”Näen sen lisäpalveluna. Minulla on käteisvarasto jos joku haluaa keikalla levyn ostaa. Monia levyjähän minulla ei edes ole vaan levy-yhtiö omistaa niiden oikeudet.”

Parhaillaan uutta levyä viimeistelevä Purontaka haluaa pysyä uskollisena musiikilliselle linjalleen. ”Uusi levyni on yksiä lauluja vaille valmis. Ei sielläkään ole mietitty mille radiokanavalle tätä tehdään tai kenelle musiikkipäälikölle. Vaan siellä on hyvin syvä teema läpi levyn. Kun katsoin sitä listaa niistä biiseistä ja rupesin miettimään kaikkia niitä laulujen tekstejä, niin minua säväytti se kuinka se on ihan niin kuin minun omasta eletystä elämästä, laulun muodossa olevia pätkiä. Niitä minun ajatuksia omista ihmissuhteista, omista pettymyksistä, omista toiveista. Oli itsellenikin yllätys ettei se näyttänyt olevan mitenkään laskelmoivaa. Oli hätkähdyttävää huomata kuinka syvällinen tämä levyn sanoma oikein on”, sanoo Purontaka vailla merkkiäkään mainospuheista. On helppo uskoa miehen todella tarkoittavan mitä sanoo.

Tommi Virtanen
Muusikko-lehti 11/2009

Kuvat: Kimmo Tähtinen